Tiedote | 9.5.2023

Sisua Digital teki onnistuneen rahoituskierroksen ja sai lentävän lähdön kasvustrategiansa toteuttamiseen – ensimmäinen yrityskauppa toteutettu

Älykkääseen prosessiautomaatioon erikoistuneen kotimaisen Sisua Digitalin rahoituskierros on päättynyt menestyksekkäästi 2,85 miljoonan osakeanneilla. Yhtiön ensimmäinen yrityskauppa toteutui rahoituskierroksen jälkeen, kun Sisua Digital osti toukokuussa Starian RPA-liiketoiminnan 

Sisua Digital on kerännyt kasvurahoitusta ja vahvistanut pääomarakennettaan yhteensä 2,85 miljoonan euron osakeanneilla. Rahoitus antaa hyvän pohjan kasvustrategian toteuttamiselle, ja parantunut pääomarakenne mahdollistaa kasvuhankkeiden rahoittamisen myös vieraan pääoman ehtoisesti.  Strategian mukaisesti toimintaa on tarkoitus laajentaa kaikilla markkina-alueilla – Suomessa, Amerikoissa ja Kaukoidässä.  

 

Ensimmäinen strategian mukainen yrityskauppa tehtiin Suomessa, kun Sisua Digital osti kotimaisen Staria Oyj:n ohjelmistorobotiikkaliiketoiminnan. Staria on taloushallinnon palveluihin erikoistunut palvelutarjoaja Suomessa ja kansainvälisesti. Kaupan myötä Starian automaatioasiakkuudet siirtyvät Sisualle. Yritykset aikovat vahvistaa kaupallista yhteistyötä kaupan jälkeen muun muassa älykkään automaation palveluiden osalta. 

“Robotiikan ja älykkään automaation toimialan konsolidoituminen on näkyvissä erityisesti kehittyneemmillä markkinoilla. Mahdollisuuksia yrityskauppoihin alkaa nousta esille, kun ensimmäisessä aallossa mukaan tulleet yritykset fokusoivat toimintaansa uudelleen. Sisua Digital aikoo olla aktiivinen osapuoli tässä konsolidaatiokehityksessä”, Sisua Digitalin toimitusjohtaja Tomi Torri sanoo.

Yrityskauppa Starian kanssa on tärkeä askel Sisua Digitalin tavoitellun kasvun tiellä

Sisua Digitalin tavoitteena on kasvaa 30M euron liikevaihtoon ja yli 30 % käyttökatteeseen vuonna 2026. Yhtiössä uskotaan, että korkeatasoiset palvelut ja sijainti vahvasti kasvavilla markkinoilla tulevat edistämään kasvua. Kasvu yrityskauppojen avulla on olennainen osa Sisua Digitalin strategiaa, ja yrityskauppoja on tarkoitus tehdä lisää kansainvälisesti. 

“Sisuan globaali ja kustannustehokas toimitusmalli on perusta kilpailukyvyllemme ja toimii kannattavuuden ajurina. Konsolidaatiokehityksessä etulyöntiasemassa ovat sellaiset toimijat, jotka pystyvät näyttämään sekä kasvua että kannattavuutta ja näiden myötä todellista arvonluontipotentiaalia”, Torri toteaa.

Onnistunut rahoituskierros mahdollistaa panostukset kasvuun

Rahoituskierroksen onnistuttua täysimääräisesti Sisua Digital voi panostaa kasvun vauhdittamiseen yritysostojen lisäksi muilla strategian mukaisilla toimilla. Yhtiö aikoo käyttää rahoituskierroksella kerättyjä varoja erityisesti myynnin kasvattamiseen espanjankielisessä Amerikassa sekä nearshoring -myynnin vauhdittamiseen vauraille Pohjois-Amerikan sekä Japanin markkinoille

“Amerikoissa ja Aasiassa automaatiomarkkinat kasvavat tällä hetkellä kohisten. Uskomme, että suurimmat kasvumahdollisuudet löytyvät Amerikoista, minkä vuoksi tavoitteenamme on laajentua erityisesti Meksikoon ja palvella sieltä käsin pohjoisamerikkalaisia asiakkaita”, Torri selittää.

Rahoituksen myötä Sisua Digitalin globaaleja palvelukeskuksia ja 24/7 follow-the-sun ylläpitomallia kehitetään eteenpäin. Yhtiöllä on palvelukeskuksia kolmella mantereella:, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Vietnamin palvelukeskus tarjoaa kustannustehokkaita offshoring palveluita konsernin sisäisesti, ja Chilestä käsin palvellaan pohjoisamerikkalaisia asiakkaita. Lisäksi rahoituskierroksen varoja tullaan käyttämään palvelupaketoinnin ja teknologia-alustan kehittämiseen sekä liiketoiminnan tukiresurssien kasvattamiseen.  

“Näin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme pysyvästi kustannustehokkaita ja kilpailukykyisiä palveluita”, Torri selventää.

Lisätietoja: 

Tomi Torri, toimitusjohtaja 

+358 40 5214442 

tomi.torri@sisuadigital.com  

www.sisuadigital.com 

Sisua Digital pähkinänkuoressa 

  • Sisua Digital tarjoaa neuvonantoa sekä kehitys- ja ylläpitopalveluja prosessiautomaatioon, jonka avulla yritykset voivat automatisoida rutiininomaisia tehtäviä liiketoiminnan kriittisissä prosesseissa 
  • Ensimmäiset automaatioprojektinsa Sisua Digitalin tiimi teki Suomessa jo vuonna 2014. Sisua Digital Oy perustettiin vuonna 2019 management buy-outin myötä.  
  • Tytäryhtiöidensä kautta Sisua Digital toimii Suomen lisäksi Etelä-Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa. 
  • Yhtiön vuonna 2017 Chileen perustettu tytäryhtiö on vakiinnuttanut johtavan aseman älykkään automaation erityisasiantuntijana Chilessä. Sisua Digitalilla on useita suurasiakkaita sekä Latinalaisessa että Pohjois-Amerikassa, kuten energiayhtiö Grupo Saesa, ja palveluyhtiö Finning Canada.  
  • Yhtiö tähtää älykkään automaation markkinajohtajaksi Latinalaisessa Amerikassa ja Vietnamissa sekä kasvattamaan liiketoimintaa Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa.  
  • Yhtiö haki kasvurahoitusta rahoitusta vauhdittaakseen laajentumista Amerikoissa ja Aasiassa 
  • Sisua Digital konsernin tilintarkastamaton ja konsolidoimaton liikevaihto vuonna 2022 oli 2,6M€, EBITDA -5% ja ARR 1,1M€. 

 

Sisua Digital on vuonna 2014 perustettu ohjelmistorobotiikan ja älykkään automaation pioneeri. Yhtiö tarjoaa neuvonanto, automaatio- sekä ylläpitopalveluja. Yksittäisiä prosesseja automatisoivan teknologialähtöisen lähestymistavan sijaan Sisua Digital keskittyy yritysten koko liiketoimintaa tukeviin ratkaisuihin. Älykkään automaation avulla yritykset saavuttavat parempaa laatua, asiakaskokemusta, henkilöstötyytyväisyyttä ja strategian hallintaa. Sisua Digital toimii tytäryhtiöidensä kautta kolmella mantereella Vietnamissa, Suomessa ja Chilessä. Toimintaa laajennetaan tavoitteellisesti myös muihin maihin. Nopeasti kasvanut Sisua Digital -konserni työllistää noin 60 työntekijää. Vuonna 2022 yrityksen liikevaihto oli 2,6 miljoonaa euroa. sisuadigital.com  

 

Staria 

Staria auttaa kasvuyrityksiä kehittymään kansainvälisen tason supertähdiksi. Yritys tarjoaa kansainväliset taloushallinnon palvelut yli 40 maassa uniikilla one stop -toimitusmallilla. Starialla on vahva asiantuntemus teknologiapohjaisesta kasvusta, ja se on Euroopan johtava NetSuite-kumppani. Monet Euroopan menestyneimmät kasvuyritykset luottavat Starian palveluihin. Lue lisää: https://staria.com/fi/

ASIAKASTARINAT

h1-bg-115x13px

Katso millaisia projekteja olemme toteuttaneet asiakkaillemme. 

OTA YHTEYTTÄ

h1-bg-115x13px

Löydetään yhdessä oikea ratkaisu yrityksellenne. 

AJANKOHTAISTA

h1-bg-115x13px

Lue lisää mitä ohjelmistorobotiikan sekä tekoälyn saralla tapahtuu.

Ajankohtaista

Varaa maksuton Teams -palaveri kanssamme

Haluatko tietää, millaista hyötyä palvelumme voisi luoda yrityksellesi? Kerro meille tarpeistasi, ja löydetään yhdessä oikea ratkaisu yrityksellesi.